Taisteluarpi

Eepi sai ensimmäisen ja toivottavasti viimeisen "taisteluarpensa".
Tapaus sattui eilen illalla. Tapahtumat kulkivat yksinkertaisuudessaan näin;
Luna söi luuta -> Eepi meni liian lähelle Lunaa-> Luna sai tarpeekseen ja hyökkäsi Eepin kimppuun puraisten sitä kuonosta.
Minä istuin huoneessani lukemassa kirjaa, autuaan tietämättömänä tästä kaikesta. Kuulinhan minä kun Eepi vinkaisi, mutta luulin että joku on astunut sen hännän päälle, enkä kiinnittänyt asiaan enempää huomiota.
Kuitenkin, kun tulin huoneestani ja kävin rapsuttamassa Eepiä, huomasin verta valuvan haavan. Kysyin oitis muilta mitä on tapahtunut, ja vaikka olin aiemmin ollut Eepille vähän kiukkuinen ja sen vuoksi kylmä (huomaa edellinen blogiteksti), "äidinvastoni" saivat vallan ja rupesin hössöttämään Eepin ympärillä.
Oli varmasti aikamoinen näky... Istuin keittiön lattialla, lähes 30 kiloinen, suden näköinen koiranmötkäle sylissä. Eepi makasi jalkojeni päällä, ja kannattelin sen suurta päätä toisella kädelläni ja toisella kädellä puhdistin haavaa. Eepillä oli silmät kiinni, ja se raotti silmiään vain vilkaistakseen minua välillä. Kerran se huokaisi, oikein, oikein raskaasti ja sen katse tuntui kysyvän; "Miten tässä nyt näin kävi...?"

Tänään haava näyttää jo paremmalta, ei vuoda ja siinä on suht siisti rupi. Kuitenkin, sunnuntain mätsäreihin ei taida olla enää asiaa... Ensi kerralla sitten. Harmittaa vähän, kun noiden oli tarkoitus olla meidän ekat mätsärit, mutta sitten ei päästäkkään. On se kohtalo kummallinen, kun juuri nyt halusi Eepille tuon haavan antaa....