Eepin tohinat: Rento lauantai

Hei taas!
Tänään meillä oli Eepin kanssa oikein mukava aamu.
Aluksi tosin näytti siltä, että taitaa se perintäinen lauantaiaamun pitkä lenkki jäädä väliin, kun taivas oli ihan harmaa ja pilvien peitossa. Täsmäsääkin lupasi koko päiväksi pilvistä. Ei siis kovin inspiroiva keli olla jäällä paria tuntia!
Mutta eihän se sää aina osu oikeaan, luojan kiitos. Pilvet nimittäin väistyivät ja aurinkokin rupesi paistamaan (tällä hetkellä taivaalla ei ole muuten pilvenhattaraakaan!), joten pistin oitis ulkovaatteet päälle ja lähdin käyttämään Eepiä lenkillä.
Koska nyt oli harvinaisen lämmintä, -15, juhlistimme sitä harvinaisen pitkällä lenkillä. Nyt kun on ollut sellaisia yli -30 asteen pakkasia, niin tuo 15 asteen heitto tosiaan tuntuu siltä kuin ulkona olisi jo kevät tuloillaan.
Lähdimme Eepin kanssa menemään hieman eri reittiä kuin yleensä. Eepi sai olla lähes koko ajan vapaana, mistä se tietenkin oli riemuissaan. "Riemuissaan" on oikeastaan hyvin lievä ilmaisu sille, miten Eepi nautti tuosta vapaudentunteestaan. Koko suuri jää käytössä ja rajattomasti lunta, ei ihme että sillä oli hauskaa!
Eepi hyppelehti lumikasoissa ja juoksi päättömästi sinne ja tänne. Välillä se juoksi luokseni tarkistamaan, että olin varmasti paikalla.

Yhdessä välissä vastaan tuli 2 ihmistä koiransa kanssa. Kutsuin Eepin luokse, ja se tuli nätisti (ei ollut vielä huomannut koiraa). Otin Eepin hihnaan, ja vaihdoimme suuntaa. Tässä välissä Eepi huomasi koiran, ja yritti vähän vetää sinne päin, mutta lopetti sen pian. Ihme! Kävelimme pienen saaren taakse, jossa päästin Eepin jälleen vapaaksi. Pelkäsin vähän, että jos Eepi juoksee takaisin sinne missä koira oli, mutta pelko osoittautui ihan turhaksi, Eepi pysyi nätisti lähettyvilläni ja juoksenteli tuttuun tapaansa lumihankien keskellä.
Kun olimme olleet jäällä puolitoista tuntia, alkoi minulla tulla hieman kylmä joten lähdimme menemään takaisin.
Olimme lähellä rantaa, kun Eepi sai jonkun "hepulin" ja lähti juoksemaan tietä kohti (siitä ei kulje autoja, mutta vie asutukselle päin), ilmeisesti sen vuoksi koska siellä lähettyvillä asuva koira piti haukkumekkalaa.
Huusin Eepiä tulemaan takaisin, mutta sitä ilmeisesti kiinnosti kaikki muu kuin tyhmä omistaja joka yritti houkutella tulemaan luokse namujen avulla...
Niinpä minä vaihdoin taktiikkaa. Käänsin Eepille selkäni, ja jatkoin kulkemista eteenpäin. En katsonutkaan taakseni, ja toivoin itsekseni että tämä toimisi.
Ja toimihan se. Kohta kuulin takaani juoksuaskelia, ja sitten Eepi pyyhälsi häntä heiluen vierelleni. Jes! Istuimme vähän aikaa lumipenkassa, katseltiin kun kelkkoja meni jäällä. Silittelin Eepiä, ja se nuoli välillä naamaani. Hienon hetken pilasi se, että takamus uhkasi jäätyä. Niinpä otin Eepin kiinni, ja jatkoimme matkaa.
Kun olimme melkein perillä, vastaan tuli joku hiihtäjä. Eepi yritti vetää sen luo, mutta otin Eepin hihnan tiukalle ja menimme sivuun että hiihtäjä voisi ohittaa meidät. Kun hiihtäjämummeli oli siinä kohdalla, kävimme pienen keskustelun (h-hiihtäjä, m-minä).

H-Yrittääkös se viedä?
M- Vähän, harjoitellaan vielä ohittamista.
H-Näköjään, minäkin tässä harjoittelen hiihtämistä, ei suksi luista ihan yhtä hyvin kuin viimevuonna!
M- Nyt onkin sitten hyvä ruveta taas harjoittelemaan, kun ei ole pakkasta.
H- Mutta mikäs tuo on? Karjalankarhukoira?
M-Jämtlanninpystykorva, siitä tulee hirvikoira. Ihan pentu vielä, siksi sillä on käytöstavat hakusessa.
H-Jämtlanninpystykorva... (sanoo Eepille) No, elä ole hankala hoitajallesi!

Tuon pienen keskustelun jälkeen jatkettiin Eepin kanssa matkaa kotiin. Ja sain olla ylpeä Eepistä, se istui koko keskustelun ajan vierelläni eikä yrittänyt enää mennä hiihtäjän luo! Ehkä oppi alkaa mennä perille :D Kuulemisiin!

Pst, tässä vielä vähän kuvia lenkiltä...