sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Siivoilua ja valjaiden testausta

Tänään otettiin urakaksi Eepin poikamiesboksin siivoaminen.
Kiitos loskan, tuhottujen pehmolelujen, ruokakulhojen, purujen (jotka Eepi aina heittää häkistä ulos ja levittelee ympäri häkkiä), kikkareiden ja puiden, jotka tiputtelevat havuja ja oksia, häkki oli kuin hurrikaanin jäljiltä. No, eräänlainen hurrikaani Eepi onkin.
Joka tapauksessa, häkki oli takuulla pahempi kuin paantuneimmankin hulttion poikamiesboksi.
Eikä se, että Eepi häsläsi koko siivouksen ajan vierellä, tehnyt hommaa yhtään helpommaksi.
Häkistä löytyi kauppakassillinen roskia. Pelkästään Eepin puolelta. Lunan puoli oli paljon siistimpi... Suurin osa roskista oli pehmolelun riekaleita. Oli hauskaa arvuutella, että "mikäköhän tämä keltainen riekale on alunperin ollut? Kenties se jättimäinen pelle-pehmo? Tai käärme?" :D
Kun häkki oli siivottu, lähdimme Eepin kanssa testaamaan uusia valjaita (lue edellinen päivitys).
Sain puettua valjaat näppärästi Eepin päälle, vaikka epäilin että hommasta tulisi kamalaa säätämistä.
Lenkki meni tosi hyvin, oli oikeastaan paras lenkki pitkään aikaan. Eepi ei vetänyt, ja oli tosi nätisti kun mentiin ihmisten ohi.
Lisäksi saatiin kivaa palautetta. Kun mentiin pikkutytön ja tämän äidin ohi, kiinnitin Eepin huomion itseeni ja Eepi ei vilkaissutkaan näihin päin. Kuulin kuinka lapsen äiti sanoi tälle, että "Kato ku siinä koiraa treenataan, harjoitellaan menemään ohi. Noin nätisti menee!"
Ja kuten arvata saattaa, olin pakahtua ylpeydestä :D
Lenkin loppupuolella nähtiin taas tuo pikkulapsi, jonkun hieman vanhemman pojan kanssa. Tyttö sanoi sitten pojalle, että "kato, kato! Oon nähny ton koiran jo 3 kertaa! Ihana koira!"
Kun olimme kohdalla, tyttö vilkutti ja sanoi heipat. Tottakai siinä rupesi hymyilyttämään, sanoin heipat takaisin ja kun katsoin myöhemmin taakse, näin että tyttö oli siellä edelleen ja katseli Eepiä.
Yleensä pikkulapset eivät oikein välitä noista isoista koirista, joskus pelkäävätkin. Oli hauska yllätys että Eepi sai pienen "ihailijan"!

Pst, Eepi on ihan haltioissaan keväästä. Pienet purot sekä lätäköt ovat super mielenkiintoisia :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijat