Herra Harmi

Eilen Eepi aiheutti minulle lisää harmaita hiuksia. Kuka sanoi, että lemmikki alentaa verenpainetta ja vähentää stressiä? Noh, ehkä silloin jos lemmikki on kiltisti ja kunnolla. Ja eilen Eepi oli kaikkea muuta.
Ilta oli mennyt leppoisasti. Olin temputtanut Eepiä sisällä, meni tosi hyvin ja Eepi oli muutenkin nätisti. Sitten vaan makoiltiin mukavasti lattialla, Eepi makasi puoleksi sylissäni ja oli kuin vaipunut nirvanaan. Mikäs sen parempi hetki koiran kanssa!
Noh, sitten rupesin iltatoimiin, pesin valmiiksi hampaat, kävin suihkussa, puin yökkärin.... Ja isä kävi viemässä Eepin ulos.
Ja kohta hän tulikin takaisin sisälle, mukanaan kivat terveiset; Eepi karkasi, lähti juoksemaan rivitaloille päin.
Tässä välissä herää kysymys; EIKÖ SE KOIRA OLLUT KIINNI?
Ja vastaus; Se oli niin rauhallisena, etteivät vanhemmat uskoneet sen lähtevän minnekään. Justiinsa.
Eihän siinä auttanut muu kuin napata takki päälle, vetaista kengät jalkaan ja napata hihna käteen. Sitten vaan ulos pimeään, loskan ja lätsähtäneiden lumikasojen keskelle koiraa huutelemaan. Oli kyllä hemaiseva olo. Hiukset märkinä, pitkä yökkäri sekä laskettelutakki päällä, liian isot villasukat ja feikkicroksit jalassa....
Isä lähti autolla, ja äiti kävellen Lunan kanssa.
Kun olin päässyt rivitalojen luota tielle, tuli isä vastaan ja jatkoin etsimistä hänen kanssaan autosta käsin. Pysähdyimme aina tietyille paikoille huutelemaan Eepiä, mutta ei siitä näkynyt eikä kuulunut mitään. Tilanne alkoi tuntua toivottomalta.

Ehdin jo pelätä, että nyt Eepi on jäänyt auton alle, tai se on tippunut jäihin, tai että joku hullu eläintenvihaaja olisi napannut sen... Hyvä kun en itkuun purskahtanut!
Puolen tunnin huutelun, toivottoman etsimisen ja äänen lähtemisen jälkeen palasimme kotiin. Huutelin vielä vähän aikaa pihalla, ja isä katseli sinnepäin minne se oli alunperin lähtenyt menemään.
Ja kappas, ehdin hädintuskin tajuta että isä sanoi "Sieltähän se tuleekin", kun Eepi oli jo juossut luokseni (ja törmännyt jalkoihini), läähätti kita ammollaan heilutellen häntää sekä samalla hypellen ympärilläni.
Siinä tilanteessa olin yhtä aikaa hämmästynyt, iloinen ja kiukkuinen. Totesin vain, että "idiootti" ja vein Eepin häkkiin. Jep, sitä olisi pitänyt kehua kun tuli sentään itse takaisin, mutta eihän kukaan ole täydellinen?
Episodin jälkeen painuin sänkyyn kiroten näitä koiranomistamisen "iloja"....